Miksi lopetin hääkuvaukset

“Mä en ikinä kuvaa häitä!”

 Totesin kuulemma joskus vanhemmilleni. Ja siitähän oon saanut kuulla. Varsinkin kun vuosia sen toteamisen jälkeen kesät olikin täytetty hääkuvauksilla.

Never say never. Se toimii molempiin suuntiin. Joskus asia mikä vähiten kiinnostaa, on se mikä viekin mennessään. Ja toisinpäin. Tässä kohtaa voin tosin todeta, että hääkuvauksissa ei ollut kyse siitä, etteikö ne kiinnostanut. Pikemminkin pelkäsin niiden tuomaa vastuuta ja intensiivisyyttä. Kun pääsin hääkuvausten makuun, olinkin myyty sille hommalle.

Mitä tapahtui?

Tästä on kysytty paljon. Oon antanut enemmänkin ympäripyöreitä vastauksia, kun varsinaisia syitä. Aina allekirjottaen sitä, että rakastin häiden kuvaamista. Koin kuitenkin jossain kohtaa vahvan intuition siitä, että hääkuvaukset ei oo asia, jota haluan jatkaa. Intuitio tuli ensin, sen jälkeen sain vasta itellenikin järkeiltyä syitä siihen. Tässä kaksi suurinta syytä.

1 | Mä en tee virheitä

Ajoin kauniina lauantaisena kesäpäivänä aiemmin sovitulle potrettikuvauspaikalle. Tilanteessa ei ollut mitään uutta. Ei edes sen suhteen, etten ollut saanut yöllä nukuttua kunnolla. Vatsaa kipristi taas niin, että mietin miltähän vatsahaava tuntuu. Kaikki millä on itelle merkitystä ja vie omalta mukavuusalueelta, saa ja pitääkin vähän jännittää.

Yksi mun ystävistä hämmentyy vieläkin siitä, miten hyvin osaan varautua mitä jos -tilanteisiin. Älä ymmärrä väärin – mä oon suuri optimisti. Mutta mulla on kyky ajatella asiat aina sitä kautta mikä vois mennä pieleen ja varautua siihen ensin. Mulla on nimittäin suuria vaikeuksia hyväksyä omia virheitä. Häissä on myös se hankaluus, että toista tilaisuutta et saa. Ja mun hääparit ansaitsi vaan parasta.

Koin massiivista ahdistusta useita päiviä ennen hääkeikkoja, sillä päässä pyöri jokaikinen senaario, joka vois mennä pieleen. Se oli niin neuroottista, että pysähdyin yhden automatkan aikana kolme kertaa tarkistamaan, että mulla oli tosiaan kamera mukana ja oikee osote navigaattorissa. Tarkastin kymmeniä kertoja sähköpostikeskustelut läpi, ettei vaan mikään info oo jääny lukematta. Huolellinen täytyy olla, mutta kun menee yli niin menee yli.

On varmaan sanomattakin selvää, että niin kauan kun on kyse ihmisestä, niitä virheitä tapahtuu. Sitä ei haluais ajatella et lääkäritkin joskus mokaa. Tai hääkuvaajt. Virheet kuuluu elämään, mutta niiden tekemistä ja niiden hyväksymistä täytyy opetella. Hääkuvaus opetti, että mulla on aika paljon opeteltavaa sen suhteen.

2 | Kaikkea kaikille, eikä mitään kellekkään

Mä olin uralla siinä pisteessä, että olin jo tehnyt vähän kaikenlaisia kuvauksia parin vuoden aikana. Puhumattakaan kouluvuosista, jollon tuli harjoteltua kaikki tuotekuvauksesta filmityöskentelyyn. Olin siis monipuolinen, mutta en erityinen. Erikoistumisessa on se hienoa, että oot spesiaali just siinä mitä teet ja ne, jotka haluaa jotain spesiaalia tulee sun luo. Erikoistuminen vaatii kuitenkin aikaa ja hurjan määrän kokemusta. Sitä on hidasta saavuttaa tekemällä kaikkea muuta samalla. 

Mulla olis toki ollut vaihtoehto erikoistua hääkuvaukseen, mutta Suomessa hääkuvauskausi on niin lyhyt, etten pitäny sitä itelle mielekkäänä vaihtoehtona. Mä kaipasin jotain, joka ei tapahdu ainoastaan viikonloppuna ja pääosin kesällä. Perhekuvaukset oli noussu hääkuvausten rinnalle vahvasti mun jutuks, joten oli luontevaa erikoistua siihen suuntaan.

Erikoistuminen antaa myös hyvin tilaa luoda mahdollisimman hyvän palvelukokemuksen asiakkaalle. Mitä useampaa eri kohderyhmää palvelee, sitä useamman palvelupolun joutuu suunnittelemaan. Se ei todellakaan ole mahdotonta, mutta vie paljon resursseja hyvään lopputulokseen.

 

Yhteenveto

Oliko hääkuvausten lopettaminen taloudellisesti järkevää? Ei toki. En oo kuitenkaan oo ihminen, joka suostuis koskaan olemaan mukana niinkin tärkeessä ja intiimissä päivässä vaan saadakseni rahaa. Siihen löytyy sata muutakin keinoa, täytyyhän rahaa kuitenkin tienata. Helppo päätös se ei myöskään ollut, koska voisin listata kymmenen syytä miks olisin voinut jatkaa hääkuvauksia.

Opin, että on ihan ok päästää irti. Itseasiassa se on enemmän kun ok. Se on varsin järkevää, sillon kun joku asia ei enää palvele toivotulla tavalla. Meillä on lupa tehdä päätöksiä, jotka on parhaaks meille. Ne ei tarvi olla parhaita päätöksiä taloudellisesti (toki tämäkin on turvattava muutoin), eikä niiden tarvi miellyttää ketään muuta. Eikä irtipäästämisellä oo mitään tekemistä luovuttamisen kanssa.

<3: Elli